Nimi: Johannes Leino
Koulutus ja muuta taustaa:
Olen valmistunut tradenomiksi Laurea ammattikorkeakoulusta projektijohtamiseen erikoistuen. Projektityötä olen kuitenkin tehnyt hyvin vähän, sillä lähdin heti työharjoittelussani henkilöstövuokrauksen maailmaan, jossa pääsin reilun kuuden vuoden aikana kehittymään ammatillisesti laajasti esihenkilötyössä, myynnissä, asiakkuudenhoidossa, rekrytoinnissa ja monessa muussa.
Suosikkipaikkani töiden tekemiseen:
Tällä hetkellä nautin erittäin paljon toimistolla työskentelystä. Toimistolta löytyvät erinomaiset työolosuhteet sekä mainio seura.
Urapolkuni Zeronilla:
Olen ainakin kirjoitushetkellä tiimin tuorein vahvistus muutaman viikon Zeroni-kokemuksella, mutta minut on nopeassa ajassa otettu hyvin mukaan porukkaan ja käytännön työhön.
Mitä teen työkseni Zeronilla?
Olen Zeronilla asiakkuus- sekä myyntijohtajana ja työtehtäviini kuuluu mm. pitää huolta Customer Success -tiimimme toiminnasta ja tämän myötä myös asiakkaistamme. Tiimiini kuuluu itseni lisäksi kolme erinomaista asiakkuudenhallinnan ammattilaista, joiden esihenkilönä toimin. Pyrin vahvasti kehittämään myös Zeronin sisäisiä prosesseja, jotta yrityksemme toimisi mahdollisimman tehokkaasti.
Mitä tyypilliseen työpäivääni kuuluu?
Tyypilliseen työpäivääni kuuluu sekä asiakaspalavereita että sisäisiä palavereita. Pyrin varaamaan kalenteriini tasaisin väliajoin aikaa myös järjestelmälliseen suunnittelutyöhön sekä omien alaisteni auttamiseen onnistumaan omassa työssään.
Parasta työssäni on…
Nautin erityisesti asiakkaiden kanssa yhteisistä onnistumisista, mutta myös esihenkilönä omien alaisten huippusuorituksista.
Viihdyn Zeronilla, koska…
Minulla on mahdollisuus kehittää yrityksen työskentelytapoja ja päästä oikeasti vaikuttamaan millainen työskentelykulttuuri meillä talossa on.
Vapaa-aikaani kulutan…
Vapaa-ajallani urheilen paljon ja monipuolisesti – Harrastuksiini kuuluvat mm. salibandy, kuntosali ja golf. Vietän paljon aikaa myös avopuolisoni Eveliinan kanssa yhdessä seikkaillen.
Parhaat vinkkini uudelle työkaverille…
Ole itsellesi armollinen – Kukaan ei ole seppä syntyessään ja asioiden oppiminen vie aikaa. Ole oma-aloitteinen ja kysele aktiivisesti työkavereilta neuvoja, jos jokin asia mietityttää.