Me hallitsemme ulkopuolisen työvoiman puolestasi, jotta sinä voit keskittyä olennaiseen.

Ulkoista urakoitsijoiden ja työntekijöiden työskentelyoikeuksien hallinta ja keskity ydinliiketoimintaanne ja hankkeen johtamiseen. Me autamme hoitamaan velvoitteet koko hankkeen elinkaaren ajan.

Kuinka prosessimme toimii?

Urakoitsijoiden tilaajavastuukelpoisuuden tarkastus

Asiantuntijamme varmistavat puolestanne, että sopimuskumppaninne on noudattaa tilaajavastuulain velvoitteita

Ulkoistettu työntekijätarkastus suoraan työkohteeseen

Lupa-asiantuntijamme tukevat työnjohtoa paikan päällä tarpeen mukaan ja vastaavat työntekijöiden dokumenttien ja työskentelyoikeuden tarkastamisesta.

Työmaapalvelut kulunvalvonnasta viranomaisraportointiin

Ratkaisumme kattaa koko ulkopuolisen työvoiman hallinnan prosessin dokumentoinnista kulkuoikeuksiin ja raportointiin.


Hallitse ulkopuolista työvoimaa yhden palvelun avulla

Miksi valita Zeroni?

Jätä lain vaatimusten hallinta kokeneille asiantuntijoillemme

Ulkoistamalla onboarding-prosessin varmistat, että kaikki lain velvoitteet tulevat täytettyä yrityksenne standardien mukaisesti koko hankkeen ajan.

Työntekijät töihin ilman viivytyksiä

Lupa-asiantuntijamme varmistavat jokaisen työmaalle saapuvan työntekijän olevan valmis töihin heti.

Vain hyväksytyt työntekijät pääsevät työmaalle

Suoraan järjestelmään integroidut porttilaitteet varmistavat, että työmaalle pääsevät vain vaatimukset täyttävät työntekijät.


Säilytä läpinäkyvyys koko urakointiketjuun

Pidä hankkeen riskienhallinta omissa käsissä ja varmista vaatimustenmukaisuus koko urakoitsijaketjussa

Varmistatte itse, että urakoitsijoilla ja työntekijöillä on työnteko-oikeus kunnossa

Ylläpidä korkeita vastuullisuusstandardeja koko hankkeen ajan

Tarjoamme laajan asiantuntemuksen Suomen lainsäädännöstä

Ulkoistamalla lain vaatimusten hallinnan voitte keskittyä tuottavaan työhön ja työturvallisuuden kehittämiseen

Vuokraportit ja kulunvalvontalaitteet saman katon alta

Palvelumme avulla pysytte aina ajan tasalla kuka liikkuu työmaallanne

Automaattinen viranomaisraportointi

Täytä työntekijä- ja urakkaraportointivelvoitteet ajantasaisesti ja automaattisesti

Integraatiot verkkoperehdytys- ja taloushallintoratkaisuihin

Kattavat integraatioratkaisuilla keräät ja yhdistät datan yhden järjestelmän alle


Meihin luottavat

… sekä sadat muut yritykset rakennus-, infra- ja teollisuusaloilla Suomessa luottavat meihin!


Zeroni on ulkoisen työvoiman hallintaan suunniteltu palvelu, jonka avulla asiakkaamme varmistavat mahdollisimman sujuvan ulkopuolisen työvoiman käytön vastuullisuudesta tinkimättä. Zeronilla asiakkaamme vapauttaa aikaa itse työn johtamiseen.

Zeronin avulla varmistat, että työkohteisiinne pääsevät työskentelemään ainoastaan ne urakoitsijat ja työntekijät, jotka täyttävät lain velvoitteet ja yrityksenne vaatimukset. Autamme asiakkaitamme sujuvoittamaan ja automatisoimaan työntekijöiden onboarding -prosessia, joka johtaa vastuullisempaan ja tehokkaampaan työntekijöiden virtaukseen poistaen toiminnasta turhaa hukkaa.

Zeroni tarjoaa monipuoliset työkalut urakoitsijoiden, työntekijöiden, työturvallisuuden ja työmaapalvelujen hallintaan. Palvelumme avulla voit esimerkiksi:

  • seurata urakoitsijoiden ja toimittajien tilaajavastuuta
  • valvoa työntekijän työskentelyoikeuden voimassaoloa Suomessa
  • hallinnoida työntekijöiden pätevyyksiä ja työmaalupia
  • huolehtia työvoiman perehdyttämisestä digitaalisesti
  • toteuttaa turvallisuusmittauksia
  • hoitaa lakisääteiset verottajailmoitukset ja AVI-raportoinnit helposti ja nopeasti

Ratkaisumme tarjoaa lisäksi kattavan kokonaisuuden erilaisia työmaapalveluja, kuten:

  • kulunvalvonnan
  • kalustonhallinnan
  • työmaapäiväkirjan
  • tuntikirjanpidon
  • kohdennetut viestintätyökalut

Zeroni yhdistää useat toisistaan erilliset turvallisuusprosessit yhdeksi älykkääksi järjestelmäksi, joka parantaa työkohteen turvallisuutta, projektin kannattavuutta ja sitouttaa työntekijät ja urakoitsijat vastuulliseen toimintaan.

Lue lisää Zeronin palveluista

Ratkaisumme on kattavasti käytössä rakennusalalla, infrahankkeissa ja teollisuudessa. Palvelumme sopii parhaiten suurille ja keskisuurille yrityksille, jotka toimivat päätoteuttajan tai tilaajan roolissa työmailla ja vastaavat ulkoisen työvoiman ja työturvallisuuden hallinnasta.

Lue asiakkaidemme kokemuksia Zeronista

1. Säästät aikaa ja resursseja

Zeronin kaltaista kokonaisuutta ei markkinoilta löydy, joten et tarvitse enää erillisiä järjestelmiä työturvallisuuden hallintaan, ja työmaiden arki helpottuu. Zeronin valvova automatiikka hoitaa suurimman osan työstä, joka muuten hoidettaisiin manuaalisella paperinpyörittelyllä: työaikaa voidaan käyttää tehokkaammin sekä toimistoissa että työmaalla.

2. Sujuvalla onboarding-prosessilla varmistat, että työt tehdään vastuullisesti ja laadukkaasti

Työn ostamiseen ja teettämiseen liittyvät lain kiemurat työllistävät yrityksiä valtavasti. Veroviranomaisen ja Aluehallintoviraston edellyttämien raporttien, dokumenttien ja selvitysten käsittely vie aikaa ja resursseja. Me Zeronilla haluamme sujuvoittaa ja automatisoida ulkopuolisen työvoiman hallintaan liittyviä prosesseja ja varmistaa, että työt tehdään turvallisesti ja vastuullisesti.

Onboarding-prosessimme  ansiosta yritys voi keskittyä ydinliiketoimintaansa – me hoidamme työvoiman laadun- ja lainmukaisuuden valvonnan puolestanne.

Pyydä esittely, niin kerromme, miten palvelu hyödyttää toimintaasi

Zeroni seuraa urakoitsijoiden ja työntekijöiden tietoja reaaliajassa ja raportoi käyttäjälle heti, mikäli esimerkiksi urakoitsijan tilaajavastuutiedoissa tai työntekijän perehdytystiedoissa on puutteita tai pätevyydet ovat vanhentumassa. Ilmoitusvelvollisuuslain mukaiset rakentamisilmoitukset luodaan ja lähetetään Zeronista täysin automaattisesti.

Lue lisää Zeronin palveluista

Palvelun hinta määräytyy työmaiden/laitosten määrän sekä työmaan tyypistä riippuen lupien tai leimausten määrän mukaisesti. Haluamme tarjota aina asiakkaan tarpeisiin sopivan palvelun ja olla samalla sivulla siitä, että palvelumme tukee liiketoimintaanne kannattavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Varaa aika esittelylle, niin kerromme, kuinka paljon säästät aikaa ja rahaa ottaessasi älykkäämmät Zeroni-onboardingprosessit käyttöösi.

Ota yhteyttä

Kyllä on, olemme toteuttaneet integraatioita mm. taloushallinto-, HR-, raportointi, verkkokoulutus- ja kulunvalvontajärjestelmiin. Toteutamme myös räätälöityjä integraatioita asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Pyydä esittely, niin kerromme, miten palvelu hyödyttää toimintaasi