Lahti Energia on lahtelaisten oma energiayhtiö, joka tuottaa asiakkailleen huolettomia energiaratkaisuja. Lahti Energia tuottaa kaukolämpöä ja sähköä paikallisilla kierrätys- ja biopolttoaineilla, sekä räätälöityjä energiaratkaisuja yrityksille ja taloyhtiöille. Zeroni otettiin käyttöön Kymijärvi III -voimalaitoksella vuonna 2020 ja nyt Zeronin avulla hallinnoidaan ulkoista työvoimaa ja siihen liittyvien lain velvoitteiden täyttymistä myös Lahti Energian tytäryhtiössä Lahti Energia Sähköverkoilla. Muun muassa perehdytykset, kulunseuranta sekä työmaaluvitus ja vaarallisten töiden työlupien hallinta hoituvat Zeronin kautta. Turvallisuuden kehitysinsinööri Antti Hirsmäki on ollut tiiviisti mukana Zeronin käyttöönotossa.
– Ennen Zeronin käyttöönottoa urakoitsijan työntekijät saattoivat odottaa työmaalupaansa porteilla jopa puoli päivää. Jos tarvittavia dokumentteja esimerkiksi työntekijätiedoista tai pätevyyksistä ei löytynytkään valmiina ei työntekijöitä voitu päästää työmaalle. Selvitykset tehtiin vasta siinä vaiheessa, kun työntekijän olisi täytynyt olla jo töissä, kertoo Hirsmäki.
Keskittämällä eroon useista eri järjestelmistä
Hirsmäki toteaa myös, että tuohon aikaan Lahti Energialla oli käytössä useita eri järjestelmiä, mikä hidasti työskentelyä. Ulkomailta saapuneiden työntekijöiden hallintaan ei ollut olemassa järjestelmää ollenkaan ja näiden tietojen käsittely hoitui manuaalisesti excelillä sekä mapittamalla lupiin tarvittavat liitteet.
– Halusimme keskittää kaikki toiminnot Zeroniin, koska urakoitsijoiden ja työntekijöiden määrä rakennushankkeessamme alkoi olla niin suuri, jonka vuoksi vanhakantaiset ja hajautetut prosessit eivät enää toimineet. Tarvitsimme tehokkaamman ja viranomaisvalvonnan näkökulmasta luotettavamman tavan työntekijätietojen keräämiseen ja lupien käsittelyyn. Nyt tarvittavat tiedot löytyvät sähköisenä yhdestä paikasta.
– Päädyimme valitsemaan Zeronin, sillä heidän kokemuksensa sekä laaja teollisuuden toimijoiden referenssiluettelo oli niin vaikuttava, että ne riittivät vakuuttamaan meidät.
Laaja palvelukokonaisuus helpottaa työmaiden arkea
Suurimpina hyötyinä Hirsmäki mainitsee useasta eri järjestelmästä luopumisen lisäksi myös mahdollisuuden vastuuttaa urakoitsijaa sekä tilaajaa työntekijöiden tietojenkäsittelyyn liittyen.
– Zeronissa urakoitsija näkee helposti millaisia tietoja työntekijästä tarvitaan ja pystyy lisäämään nämä tiedot ennakkoon sekä tarkistamaan, että tarvittavat perehdytykset ovat kunnossa.
Hirsmäki toteaa Zeronin olevan laaja kokonaisuus työmaan päivittäiseen turvallisuuden hallintaan. Myös moderni käyttöliittymä, hyvä käytettävyys ja järjestelmän nopeus saavat kiitosta.
– Zeronissa on paljon hyvää potentiaalia ja suosittelen tuotetta mielelläni, Hirsmäki summaa.
Haluatko tietää, miten voimme käytännössä auttaa yritystänne menestymään modernin turvallisuusjohtamisen avulla? Ota yhteyttä niin kerromme lisää.
Varaa 30 minuutin esittely!
https://www.zeroni.fi/ota-yhteytta/
Myynnin tavoitat numerosta:
p. 040 764 1919